Erityisten sisarusten ohjeita vanhemmille

Erityinen sisaruus -projektin haastateltavia pyydettiin kertomaan, missä heidän omat vanhempansa ovat onnistuneet ja miettimään sen pohjalta ohjeita muiden erityislasten sisarusten vanhemmille. Alla on haastateltavien kokemuksia ja niiden pohjalta heidän itsensä muotoilemia ohjeita muiden perheiden vanhemmille.

Huomiota

Vanhempani ovat onnistuneet hyvittämään sen, että sain heiltä vähemmän huomiota sisarukseni hoitojen aikana.

Hyvitä terveelle lapsellesi huomion puute, se kannattaa.

Kerjäsin pienenä huomiota pahan tekemisen kautta. Sitten äitini alkoi sanoa sukulaisille ja tuttaville, että puhutaan pojan asiat ensin.

Puhu joskus myös terveen lapsen asioista ja kuulumisista ensin. Kysy terveeltä lapseltasi, mitä kuuluu töiden ja koulun jälkeen

Arjen sujuvuutta

Vanhempani ovat tehneet ruokaa, pesseet pyykit ja huolehtineet kodista. Kun äiti oli siskoni kanssa sairaalassa, iskä teki ruoaksi pelkkää pääkallomuhennosta.

Huolehdi perusasioista, tee monipuolista ruokaa.

Vanhempani ovat pitäneet hyvät välit sukulaisiin ja tuttaviin, jotka ovat sitten voineet hoitaa minua, kun vanhemmat eivät ole ehtineet.

Pidä hyvät välit läheisiin.

Tasavertaisuutta

Olen iloinen, että meiltä ei vaadittu liikaa huolehtimista ja siskomme hoitamista, vaan saimme nauttia hänen kanssaan sisarena olemisesta ja niiden siteiden luomisesta.

Älä pakota auttamaan, vaan kysy apua.

Vanhempani ovat onnistuneet välittämään kaikista, pitämään kaikkia lapsia yhtä tärkeinä.

Älä pidä sairasta lastasi tärkeämpänä kuin muita. Älä paapo liikaa sairasta tai vammaista lastasi, ole tasavertainen kaikille lapsille.

Kasvurauhaa

Vanhempani ovat yrittäneet järjestää minulle omaa rauhaa.

Oma huone, tarvittaessa lukko.

Vanhempani ovat antaneet tehdä asioita, myös virheitä. He eivät ole kieltäneet kaikkea siinä pelossa, että terveelle lapselle tapahtuu jotakin.

Anna mahdollisuus tehdä asioita.

Huolehtimista

Kun isoveljeni oli sairas, pystyivät vanhempani huolehtimaan minustakin samaan aikaan.

Muista huolehtia myös terveistä lapsistasi ja huomioida heitä.

Vanhempani ovat pystyneet tukemaan minua, kun siskoni on ollut sairas, lohduttamaan, viettämään aikaa kanssani ja menemään yhdessä jonnekin.

Tue ja lohduta myös terveitä lapsiasi. Vanhempani auttavat tarvittaessa. Auta kaikkia lapsiasi, kun he tarvitsevat apuasi.

Yhdessäoloa

Vanhempani tekevät aina joskus sitä, mitä terveet sisarukset haluavat.

Kuuntele kaikkien lastesi toiveita. Hanki joskus hoitopaikka erityislapselle ja anna aikaa terveille lapsille.

Vanhempani ovat leikkineet minun kanssani.

Leiki terveiden sisarusten kanssa. Varaa enemmän aikaa terveen sisaruksen kanssa kahdestaan oloon. Syödään ja puhutaan yhdessä.

Kaipasin äitiäni kun tämä oli sairaan veljeni kanssa.

Muista, että terve lapsesi kaipaa sinua sillä välin, kun olet sairaan lapsesi kanssa esimerkiksi sairaalassa.

Tietoa

Juttelimme paljon siskoni sairaudesta ja osasin kertoa siitä muillekin.

Kerro totuus, se tulee kuitenkin esille! Kerro, kun kysytään. Puhu sairaudesta!