Kouluiän lähestyessä lapsi alkaa huomata, että sisarus on erilainen kuin muut. Toisaalta vielä alakouluikäisten lasten on todettu kuvailevan sisaruksensa sairautta tai vammaa epämääräisellä tavalla. He kertovat esimerkiksi, ettei veli osaa kävellä tai puhua, toisin sanoen kuvaavat näkyvää piirrettä tai haittaa.
"Muistan, että siskoni kasvaessa ja itseni kasvaessa koululaisena, tunsin välillä häpeää siitä, että siskoni on kehitysvammainen. Toiset lapset, jotka eivät tunteneet siskoani, haukkuivat minua siitä, että siskoni on vammainen. Koin, että he samalla myös haukkuivat minua."
He usein tietävät, että veli tai sisko on sairas tai vammainen, koska vanhemmat ovat kertoneet niin. Kouluiässä tietoa tarvitaan tyydyttämään oma uteliaisuus ja kyetäkseen vastaamaan luokkatovereiden tai ystävien kysymyksiin.
"Mitä mä sanon kun kaverit kyselee?"
Kouluikäiset sisarukset tarvitsevat sellaista tietoa, joka auttaa heitä selittämään sisaren sairauden tai vamman kavereilleen. Lapselle on tärkeää ja itsetuntoa kohottavaa, että hän osaa kertoa asiasta.
Sairaudesta tai vammasta on hyvä puhua lapsen kanssa hänen omilla sanoillaan. Asioita voi selittää jo yksityiskohtaisemmin. Kouluikäiset hyötyvät keskusteluista, joissa käsitellään erilaisuutta, sairautta, vammaisuutta ja sisarusten erityistarpeita. Lapsen kanssa on hyvä käydä asioita konkreettisesti läpi: esimerkiksi sen kautta, minkälaiset asiat tuottavat sairaalle tai vammaiselle sisarukselle vaikeuksia arjessa, mitkä asiat puolestaan sujuvat arjessa.
Sisarukset saattavat kaivata käytännön neuvoja, miten toimia sairaan tai vammaisen sisaruksen kanssa. Kysymykset voivat olla hyvin konkreettisia, kuten miten sisaruksen saa mukaan leikkiin tai miten sisarusta voi tukea tai auttaa. Koululaista on hyvä neuvoa, miten hän voi leikkiä ja olla vuorovaikutuksessa sisaruksen kanssa, tai miten voi halutessaan auttaa tätä. Myös sen pohtiminen yhdessä mitä perhe voi yhdessä tehdä, on tärkeää. Sisaruksen on tärkeä tietää, ettei sairaus tai vamma estä perheen yhdessä oloa.